Sokeri

Analyysin kohta ”sokeri” kertoo, montako grammaa sokeria yksi kuiva-ainekilo sisältää.

Vähiten sokeria sisältävät kosteat säilöheinät, joista maitohappobakteerit ovat kuluttaneet sokereita ravinnokseen. Sokereita vähentää jonkin verran myös sade, jos niitetty kasvusto saa pellolla vettä niskaansa. Myös korjuuaste vaikuttaa sokerimäärään, sillä lehdet sisältävät vähemmän sokeria kuin korret, joihin heinäkasvit varastoivat sokeria.

Lisäksi lannoitus ja kasvuston kunto vaikuttaa tilanteeseen. Hyvin hoidettu ja lannoitettu nurmi varastoi sokereita korsiin vähemmän kuin stressaantunut ja kitukasvuinen heinäpelto. Korkeimmat sokerimäärät löytyvät usein kortisista ja myöhään korjatuista rehuista, joita on lannoitettu heikosti. Sokerimääriä ei voi kuitenkaan päätellä suoraan rehun ulkonäöstä. Muuten ensiluokkaisesta rehustakin voi analyysissä löytyä korkeita sokeripitoisuuksia.

Sokerin suositusmäärät hevosille vaihtelevat hiukan lähteestä riippuen. Yleensä terveille yksilöille suositellaan 50–150 grammaa kuiva-ainekilossa. Käytännössä tiedetään, että varsinkin reippaasti työskentelevät yksilöt sietävät tätä suurempiakin määriä. Terve ja aktiivisesti työskentelevä hevonen saattaakin sietää karkearehussaan 150–200 grammaa sokeria kuiva-ainekilossa tai jopa enemmän. Yksilöeroja toki esiintyy.

Sokerin yliannostusoireita ovat kaviokuume, ripuli, lannehalvaus sekä muut lihasaineenvaihdunnan häiriöt. Rotu- ja yksilöerot ovat suuria: jokin hevonen sietää rehussaan jopa 250 grammaa sokeria, kun toinen saa oireita jo 150 grammasta. Sokeria sietävä hevonen on tyypillisimmin solakka lämminverinen ratsu tai ravuri, oireileva tallikaveri taas pulska poni tai kylmäverinen.

Kilpa- ja opetushevoset ja muut paljon työskentelevät hevoset sietävät sokeria usein parhaiten, koska ne kuluttavat työssään paljon energiaa. Liikunta vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan, tasoittaa veren insuliinitason vaihtelua ja pitää hevoset sopivassa lihavuuskunnossa. Korkeat sokerimäärät ovat silloin pienempi riski kuin hevosille, jotka enimmäkseen seisovat tallissa tai tarhassa jatkuvasti hiukan ylipainoisina.

Vähäsokerinen heinä maittaa hevosille huonosti. Hevoset saattavat jopa kieltäytyä syömästä niukkasokerista karkearehua. Tällä on merkitystä etenkin siitostammojen ja -oriiden, kasvavien varsojen, kilpahevosten ja mahahaavaherkkien yksilöiden ruokinnassa. Niiden rehun on sisällettävä jonkin verran sokeria, jotta hevoset suostuvat syömään tarpeisiinsa nähden riittävästi karkearehua. Kasvavat ja valmennettavat hevoset saavat sokerista myös tärkeää energiaa työhönsä.

Sokeriherkän hevosen ruokinta

Rehun sokeripitoisuudella on eniten merkitystä sokeri- ja tärkkelysherkille yksilöille. Osa hevosista ja monet ponit saavat isoista sokerimääristä kaviokuumeoireita, ripulia tai lihasaineenvaihdunnan häiriöitä. Sokerin selvä liikasaanti voi aiheuttaa oireita etenkin yksilöille, joilla on todettu

  • metabolinen oireyhtymä (oire: veren insuliinitason suuret vaihtelut, kaviokuume)
  • cushingin tauti (oire: kaviokuume)
  • muusta syystä aiheutunut kaviokuume
  • lannehalvauksia, joille ei ole löytynyt muuta selittävää syytä
  • muita lihasaineenvaihdunnan häiriöitä, joille ei ole löytynyt selitystä.

Kaviokuumeen sairastaneille yksilöille sopii parhaiten karkearehu, jonka sokeriarvo jää alle 120 gramman. Vähäsokerinen heinä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan hevonen tarvitsee myös liikuntaa ja tarkan ruokintasuunnitelman, jotta sopivan heinän edut eivät kariudu vääränlaisten lisärehujen tai niiden liikasyötön vuoksi. Akuutin kaviokuumeen aikana sokeria ei saisi olla juuri yli 100 grammaa kuiva-ainekilossa.

Terveille hevosille ei tarvitse hankkia poikkeuksellisen niukkasokerisia rehuja, jos hevoset voivat hyvin ja pystyvät tekemään työtään normaalisti. Metabolinen oireyhtymä tai muu kaviokuumetaipumus sen sijaan merkitsee, että omistajan on vuodesta toiseen tarkkailtava sokeripitoisuuksia ja usein nähtävä hiukan vaivaa löytääkseen sopivimmat mahdolliset rehut.

Kun hevonen sietää sokeria huonosti, omistajan on syytä seurata eläinlääketieteellisen tutkimuksen tuoreimpia tietoja. Suositukset tarkentuvat sitä mukaa kuin analyysimenetelmät kehittyvät, rehututkimus saa uutta tietoa nurmikasveista ja eläinlääketiede selvittää sairauksien syntymekanismeja ja hoitotapoja.

Jos vähäsokerista heinää ei löydy

Sääoloiltaan vaikeina vuosina vähäsokerisia rehuja tulee markkinoille heikosti. Nurmikasvit ovat saattaneet kerätä itseensä sokereita kasvuolosuhteiden aiheuttaman stressin vuoksi. Syynä voi olla kuiva tai märkä kasvukausi, helle tai halla tai jokin muu poikkeustilanne kasvuoloissa.

Jos saatavana on ainoastaan sokeripitoisia heiniä, tallinpitäjä voi liottaa sokereita rehusta pois. Kylmässä vedessä heinä vaatii 1–2 tunnin liotuksen, mutta lämpimässä vedessä riittää 30 minuuttia. Rehu kannattaa huuhdella lopuksi hyvin. Vanhaa liotusvettä ei saa käyttää uudelleen. Sokereista häviää tällä keinolla noin 30 prosenttia.

  • image

Viisi faktaa sokereista

Kaikki sokerit eivät ole yhtä haitallisia. Hevonen ei pysty käyttämään hyväkseen fruktaaneja, ja näillä sokereilla onkin havaittu yhteyksiä kaviokuumeeseen.

Hevosten sokerinsieto on erittäin yksilöllistä.

Sokerit eivät pelkästään aiheuta hankaluuksia, vaan ne tekevät rehusta maittavaa ja antavat energiaa, mistä nirsot yksilöt ja urheiluhevoset hyötyvät.

Tavalliset rehuanalyysit eivät erottele fruktaaneja ja muita sokereita, mutta kokonaissokerin määrä kertoo suuntaa-antavasti myös fruktaanitasosta.

Sokeriherkkyyden kanssa voi elää, mutta esimerkiksi kaviokuumeriskiä nostavat perussairaudet vaativat huolellista hoitoa ja vaivannäköä omistajalta tai tallinpitäjältä. Me laatuheinärenkaassa teemme luonnonvoimien ehdoilla parhaamme, että markkinoille tulisi sopivia ja turvallisia rehuja mahdollisimman monenlaisille hevosille.